FRUITY MATCHA
Yhteen lasilliseen:
Sekoita kaikki ainekset yhteen. Tarjoile laseista joiden reunat on pölytetty matchajauheella.
MATCHA LATTE
Yhteen lasilliseen:
Kaada hieman maitoa lasiin ja lisää matchajauhe sekä sokeri. Sekoita kaikki maidon vaahdottajalla. Kun matcha täysin liuennut täytä lasi maidolla tai soijamaidolla. Tarjoilua varten voit lisätä päälle hieman matchajauhetta. Maistuu myös lämpimänä versiona!
MATCHA-SMOOTHIE
Neljälle
Kuori ja pilko banaani ja kiivi. Sekoita kaikki ainekset ja soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimella tasaiseksi juomaksi. Mausta halutessasi hunajalla. Nauti aamu- tai välipalaksi.
MATCHA COOKIES
Sekoita mixerissa tomusokeri, munan keltuaiset ja voi. Sekoita keskenään jauhot ja matchajauhe. Lisää seokseen jo sekoitetut tomusokeri, keltuaiset ja voi. Vaivaa käsin tasaiseksi taikinaksi.
Anna taikinan levätä noin tunnin ajan foliossa jääkaapissa. Jauhota työalusta ja levitä sille taikina, josta leivot pieniä matcha pikkuleipiä. Pyöritä pikkuleivät kristallisokerissa ja nosta leivinpaperin päälle leivinpellille
Paista 180C 10-12 min.ajan.
MATCHA LEVITE
1 annos:
50g voita
21/2 rkl maitotiivistettä
2 tl matchaa
hyppysellinen merisuolaa
Lisää huoneen lämpimään voihin kaikki ainekset, sekoita hyvin ja levite on valmis! Säilytä valmis levite jääkaapissa
LIME-MATCHA KAKKU
1 limea
2 tl matchaa
250g voita
200g sokeria
4 kananmunaa
125g vehnäjauhoja
125g maissijauhoa
½ tl leivinjauhetta
suolaa
Vatkaa pehmennyt voi ja sokeri keskenään hyvin. Pese limet hyvin ja raasta kuori. Yhdistä raaste ja tee sokeri-voi massaan. Lisää kananmunat yksitellen seokseen. Siivilöi vehnäjauho, maissijauho ja leivinjauho keskenään ja lisää sitten jauhoseos lusikalla taikinaan. Voitele vuoka hyvin. Paista 165C reilun tunnin verran. Kakku tuoksuu ihastuttavan tuoreelta ja on väriltään uskomattoman vihreä. Maistuu erinomaiselta!
KLASSINEN MATCHA JUUSTOKAKKU
Ainekset täytteeseen:
250g tuorejuustoa
200g smetanaa
100g sokeria
2 kananmunaa
2 rkl vehnäjauhoja
200 ml kermaa
4 rkl matchaa
4 rkl kuumaa vettä
Ainekset pohjaan:
100g täysjyvä voikeksejä
50g sulatettua voita
1 rkl maitoa
Pohjan valmistus
Murenna täysjyväkeksit pieniksi. Sekoita voi ja maito keksin muruihin. Painele taikina lusikan toisella puolella piirakkavuokaan.
Täytteen valmistus:
Kuumenna uuni 180C. Lisää matcha siivilän läpi kulhoon ja lisää 4 rkl kuumaa vettä (anna jäähtyä niin että lämpötila ei ole yli 80C !), sekoita hyvin ja laita sivuun. Sekoita tuorejuusto ja sokeri hyvin keskenään, lisää smetana ja sitten kananmunat. Lisää seokseen jauhot, kerma sekä matcha. Sekoita ainekset blenderissä kunnes saat pehmeää nestemäistä massaa. Lisää seos taikinan päälle piirakkavuokaan.
Paista uunissa 180C noin 30 min ja vielä toiset 30 min 160C. Anna jäähtyä yön yli viileässä. Reseptistä tulee halkaisijaltaan 20 cm juustokakku.